lauantai 12. tammikuuta 2013

Valkosuklaajuustokakku

 
 
Pohja
150g margariinia
120g marsipania
ripaus suolaa
1 kananmuna
3,5 - 4 dl vehnäjauhoja
 
Hiero ensin marsipaani suolan kanssa pehmeäksi ja lisää sitten joukkoon pehmennyt rasva. Vatkaa huolella mukaan kananmuna ja lisää lopuksi jauhot. Laita taikina kylmään vetäytymään ainakin tunniksi, niin pohjasta tulee paistettaessa mureampi.
 
Kauli taikina leivinalustan päällä pyöreäksi ja kippaa se vuokaan sopivan leivinpaperin päälle ja pudota vuoan pohjalle. Laita reunojen tueksi foliosta tehdyt pötkylät, etteivät ne valahda esipaiston aikana ja esipaista pohjaa noin 12 minuuttia 175 asteessa.
 
 
Täyte
400g maustamatonta tuorejuustoa
200g appelsiinituorejuustoa
150g  valkosuklaata
0,75 dl sokeria
3 isoa kananmunaa 
 
Sulata paloiteltu suklaa lautasella mikrossa. Kuumenna noin 30 sek kerrallaan ja sekoita välillä, ettei suklaa pala.
Sekoita keskenään tuorejuustot ja sokeri, lisää kananmunat ja hiukan jäähtynyt suklaa.
Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä 30-35 minuuttia. Valmis täyte on keskeltä vielä löysähköä, mutta se asettuu jäähtyessään. Anna jäähtyä rauhassa ja nauti sellaisenaan tai marjojen kanssa.
 
 

1 kommentti:

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...