Minulla oli kaapissa avattu purkki kunnollista maapähkinävoita ja sen päiväys oli menossa tässä kuussa vanhaksi. Jotain siitä piti leipoa ja ajattelin kokeilla sen käyttämistä whopies-leivoksiin.
Näistä tuli todella tuhteja, kun annostelin taikinan ruokalusikalla pellille. Suosittelen tekemään pienempiä eli annostelemaan teelusikalla (tai pursottaa vastaavan määrän).
7,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
150 g leivontamargariinia
1,25 dl sokeria
1 dl maapähkinävoita
2 kananmunaa
3,5 dl kerma-maitoa
0,5 dl pilkottuja pecanpähkinöitä
1 dl Fazerin Bak & Dessert tummaa suklaata rouhittuna
Vaahdota maapähkinävoi, margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja vaahdota huolella. Lisää vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja neste, kääntele joukkoon suklaa- ja pähkinät.
Laita leivinpaperin päälle pellille teelusikalla nokareita ja paista 200 asteessa, kunnes saavat hiukan reunoilta väriä. Jäähdytä leivoskeksit ritilän päällä.
Täytteestä tein hiukan kevyemmän maultaan, sillä pähkinäinen leivospohja oli aika tuhti. Täytteeseen vaahdotin keskenään tomusokeria, Valion Voita, Valion Viola maustamatonta tuorejuustoa, yhden sitruunan raastetun kuoren ja hiukan sitruunamehua ja kermavaahtoa.
Helpommillaan whopiesin täytteen voi tehdä sulattamalla päälle vaahtokarkin:
leivospohjan päälle vaahtokarkki, mikroon muutama sekunti, kunnes vaahtokarkki pehmenee, päälle toinen leivospohja kanneksi.
Vaahdotettu vaahtokarkkitäyte on myös makea, mutta herkullinen täyte, se löytyy tyrnimarja-whoopiesin ohjeesta.
En ole vielä koskaan kokeillut näitä whoopie-leivoksia, vaikka niistä on isompikin numero noussut :) hyvännäköisiä kyllä, täytyy laittaa muistiin
VastaaPoista