3 levyä lehtitaikinaa
1 pötkö marsipaania
2,5-3 dl kermaa
1prk maitorahkaa
½ sitruunan mehu
1 prk luumumarmeladia
sokeria maun mukaan
3 liivatelehteä
Omenalisuke:
3 omenaa kuorittuna, viipaloituna
3 rkl margariinia tai voita
2 rkl sokeria
1 rkl fariinisokeria
rusinoita maun mukaan
paahdettuja mantelilastuja
Sulata taikinalevyt ohjeen mukaan. Kauli kukin levy noin kaksinkertaiseen pituuteensa. Ota marsipaania noin pingispallon kokoinen pala ja kauli se myös ohueksi. Nosta marsipaani taikinalevyn toisen päähään ja taita toinen puoli taikinalevystä marsipaanin päälle. Kauli uudelleen ohueksi. Tee sama kaikille levyille.
Laita kaulitut marsipaanitäytteiset taikinalevyt uunipellille leivinpaperin päälle ja pistele ne haarukalla. Paista 250 asteessa, kunnes pinta on kauniin keltainen. Anna jäähtyä.
Valmista luumurahkatäyte. Laita kolme liivatelehteä likoamaan oheen mukaan. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää maitorahka ja luumumarmeladi. Lisää sitruunamehu ja makeuta kermaseos oman makusi mukaan sopivaksi. Kuumenna vesitilkka ja sulata siihen puristetut liivatelehdet. Jos vaahto on kovin löysää, anna sen seistä jääkaapissa, kunnes se ei ole enää valuvaa.
Kokoa kakku. Laita vadille ensin pohjaksi yksi taikinalevy ja sen päälle puolet rahkaseoksesta. Toista ja laita vielä kolmas taikinalevy kanneksi. Anna asettua jääkaapissa yön ylitse.
Siisti veitsellä hyytyneen kakun reunat. Paahda mantelit kuivalla paistinpannulla. Ripottele kakun päälle tomusokeria ja paahdetut mantelit.
Sulata voi paistinpannulla, lisää ohuet omenaviipaleet sekä rusinoita sekä sokeri. Karamellisoi hedelmät keskikuumalla pannulla sekoitellen, kunnes ovat pehmeitä.
Tarjoile kylmä jouluinen lehtitaikinakakku karamellisoitujen lämpimien omenoiden ja rusinoiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...