maanantai 19. elokuuta 2013

Välipalalle marjapannukakkua ja vaniljakastiketta







Joku tykkää litteästä, joku muhkuraisesta. Jonkun pannnari on täysin sokeriton, toisella taikinassa täytyy olla makeutta. Jonkun pannari paistetaan aina uunipellillä, johon on sulatettu voita, toinen valmistaa pannarinsa tilkkaan öljyä ja paistaa sen siististi leivinpaperin päällä. Minun lempipannukakkuni on paistuessaan muhkurainen ja siinä on sekä sokeria että voita. Juuri sellainen, mitä mumi aina valmisti, kun olin pieni.
Terveyskysymys onkin sitten asia erikseen, mutta eipä silloin tällöin tapahtuva herkkupannarin syönti vielä ihmistä pilaa. Eihän?

Tämä pannari on kuitenkin astetta terveellisempi ja uskallan jopa sanoa, että erityisen maukas - nirson pannarimakuni tietäen.

Marjaisa pannukakku

1 litra kermamaitoa
4 kananmunaa (L-koko)
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 dl pikakaurahiutaleita (Nalle pikakaurahiutaleet)
4 dl vehnäjauhoja
Päälle tuoreita tai pakastettuja marjoja maun mukaan, päälle ripotellaan sokeria.

Sekoita kulhossa keskenään marjoja ja päälle ripoteltavaa sokeria lukuunottamatta kaikki aineet ja jätä huoneenlämpöön turpoamaan puolen tunnin ajaksi. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Valmista sillä aikaa vaniljakastike

4 dl kermamaitoa
2 rkl Maizenaa
½ dl sokeria
1 keltuainen
1 tl vaniljasokeria
Vaniljajauhetta ripaus

Sekoita kasarissa kaikki aineet vaniljasokeria ja vaniljajauhetta lukuunottamatta. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen ja kun kastike sakenee ja pulpahtaa, se on valmista. Kaada kastike kulhoon ja lisää vaniljasokeri ja -jauhe hiukan jäähtyneeseen kastikkeeseen. Laita jääkaappiin jäähtymään ja maustumaan.

Kaada pannaritaikina leivinpaperoidulle uunipellille ja ripottele päälle marjoja. Minä käytin tuoreita puolukoita ja mustikoita. Ripottele vielä päälimmäiseksi sokeria noin ½ dl ja laita uuniin paistumaan 23-30 minuutin ajaksi.

Herkuttele hiukan jäähtyneenä kylmän vaniljasoosin kanssa. Kivoja pannarihetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...