tiistai 14. toukokuuta 2013

Friteeratut kalmarit



 
Eilen pääsin ensimmäistä kertaa itse valmistamaan Aikuisopistolla kreikkalaisen ruuan kurssilla kalmareista friteerattuja mustekalarenkaita.
Ei lainkaan niin hankalaa, kuin ennakkoon luulin! Suomesta ei löydä juuri aivan tuoretta kalmaria, mutta pakastettuna näitä löytyy käsiettelemättöminäkin.
Ensin kalmarit luonnollisesti sulatetaan ja sen jälkeen aloitellaan varsinainen putsauspuuha.
 

 
 
1. Ota kalmarin päästä kiinni ja vedä en mukana sisälmykset kalmarista ulos. Tarkista "lypsämällä", ettei sisälle jäänyt sisälmyksiä.
 
 
 
2. Leikkaa lonkerot silmien alapuolelta irti päästä. Käännä lonkerot niin, että saat puristettua kevyesti irti lonkeroiden keskellä olevan yhden hampaan.
 
 
 
 
 
 
3. Kalmarin ontelopussin reunalla näkyy pieni piikki, se on tukiranka, joka pitää poistaa. Vedä siitä napakasti, niin sisältä luiskahtaa esiin läpinäkyvä ranka.
 
4. Kalmarin nahan saa irroitettua kevyesti vetämällä.
 

 
 
5. Viipaloi ontelopussi, lonkerot käytetään sellaisenaan. Laita viipaleet ja lonkerot siivilään ja huuhtele huolellisesti. Muista myös oikein tarkka kuivaus!
 
6. Laita syvälle lautaselle vehnäjauhoja ja mausta suolalla. Kuumenna kattilassa rypsiöljyä n 3 cm kerros ja uppopaista lonkerot pikaisesti rapeiksi. Valuta ylimääräinen öljy talouspaperin päällä pois ja tarjoile lämpiminä.
 
 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...