perjantai 23. kesäkuuta 2017

Raparperipiirakka



Muistatteko sellaisen ihanan ja makean omenasosepiirakan, löytyi ainakin joskus kauan sitten kauppojen hyllystäkin? Olen tehnyt siitä joskus kotiversion, johon ohje on täällä:  http://www.pulla-akka.com/2012/10/omenasosepiirakka.html?m=0

Koska omppuaika on vielä kaukana ja pihassa raparperit kukkeimmillaan (kyllä, unohdin katkoa kukintoja parista puskasta), niin tein juhannukseksi raparperiversion. Muutama pakastemansikkakin pääsi mukaan rasian pohjalta. Et tarvitse yleiskonetta, piirakka valmistuu kätevästi ihan puulastalla ja käsin sekoittaen.

Pohja: 

250g margariinia
2,5 dl sokeria (250g)
6 dl vehnäjauhoja (420g)
2 tl leivinjauhetta
2 isoa kananmunaa

Raparperihilloke:

8 dl raparperia pilkottuna (500g)
1 dl sokeria
2-3 rkl vettä 
1 tl vaniljasokeria


Keitä aluksi raparperit, jotta hilloke ehtii jäähtymään hiukan. Lisää vaniljasokeri vasta hiukan jäähtyneeseen raparperiin. Jos keitinlientä oli kuitenkin liikaa, valuta ylimääräinen liemi siivilän avulla pois. Lisää sokeria, jos hillo on liian hapanta makuusi.



Sulata rasva, sekoita joukkoon sokeri ja vehnäjauhot. Erota taikinasta 1/3 sivuun ja käännä pikaisesti käsin lopun taikinan joukkoon leivinjauhe ja kananmunat. 
Painele taikina leivinpaperin päälle uunivuokaan, kaada päälle raparperi ja murusta pinnalle sivussa odottanut taikina.

Paista 180 asteessa noin 30 minuuttia.