sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Laskiais-cupcaket





Tänä vuonna on kohistu ruotsalaisten laskiais-wrapista ja laskiaistyyliin täytetyistä kermasarvista. Minä kuitenkin halusin laskiaispullien maun kuppikakkuihin. 

Perustaikina:

3 dl sokeria
5,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
n 1 tl kardemummaa tai maun mukaan
2 dl kermaa
1 dl maitoa
3 munaa
150g margariini sulatettuna
 
 
Sekoita kulhossa kuivat aineet. Riko kananmunien rakenne lasissa ja kaada jauhojen joukkoon. Lisää maito, kerma ja sulatettu rasva, sekoita tasaiseksi puuhaarikalla tai nuolijan avulla, lusikoi taikina vuokiin ja paista 200 asteessa kypsiksi.
Anna jäähtyä. 

Valmista kuorrutus. 
5 rkl  vehnäjauhoja
2,5 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
225 g voita
2,5dl hienoa sokeria
karvasmanteliöljyä muutama tippa

Sekoita jauhot kylmään maitoon ja kuumenna, kunnes seos sakenee. Jäähdytä.
Vaahdota sokeri ja voi, lisää mukaan vaniljaa. Lisää jäähtynyt jauhomassa voisokerivaahtoon koko ajan vatkaten ja vaahdota, kunnes seos on kuohkeaa. Mausta karvasmanteliöljyllä. 

Koverra jäähtyneeseen kuppikakkuihin kolo ja laita sinne vadelmaa ja mantelimassaa. Kuorrutetta on reilusti, joten myös sitä voi laittaa kuppikakkujen sisälle yllätykseksi. 

Pursota päälle kuorrutetta ja raasta vielä kylmää mantelimassaa isolla leikkuuterällä leivosten päälle. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...