sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Anis-aprikoosi pataleipä


Olen tehnyt usein pääsiäiseksi kreikkalaisen tsoureki -leivän, mutta tänä vuonna halusin samaa makumaailmaa ihan kunnolliseen leipään. 


Pataleipä itsessään syntyi taas yllä olevalla tutulla kaavalla, pähkinät ja viikunat jätin pois.

4 dl vehnäjauhoja 
3 dl sämpyläjauhoja
0,25 tl kuivahiiivaa (tai herneen kokoinen pala tuorehiivaa)
1,5 tl suolaa
3 tl aniksen siemeniä
0,7 dl pilkottua kuivattua aprikoosia 
3,5 dl lämmintä vettä (42c)

Hiero aniksen siemenet hienoksi morttelissa. Sekoita nopeasti kaikki taikinan aineet vaivaamatta sekaisin, peitä kelmulla ja jätä huoneenlämpöön tekeytymään 12-15 tuntia. 

Kaada taikina jauhoitetulle leivinpaperille, taputa tasaiseksi ja käännä reunat keskelle. Kiepauta ympäri, jolloin leipä on nyt pallo. Jätä kohoamaan siksi aikaa, että uuni lämpenee. 

Laita uuninkestävä kannellinen vuoka kylmään uuniin ja käännä uuni lämpenemään 230 asteeseen. Kun uuni on kuuma, ota kuuma vuoka pois uunista ja nosta leipä leivinpaperin päällä vuokaan. Tee halutessasi leivän pintaan viillot. Laita kansi päälle ja paista uunissa 1/2 tuntia. Poista kansi ja paista vielä 15-20 minuuttia, jotta kuori muuttuu rapeaksi. Jäähdytä peittämättä ritilällä, jotta kuori säilyttää rapeuden. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...