keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Murotaikinaleivokset





Pohjataikina

4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
100g Valion voita kuutioituna
1 rkl sokeria
2 tl creme fraichea
3 rkl vettä
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria

Täyte

200g tuorejuustoa
4 rkl Valio voita
1,5 tl Maizenaa
4 rkl sokeria
loput Creme Fraiche (150g) purkista
2 kananmunaa
1,5 tl vaniljasokeria

Pinnalle

½ prk aprikoosimarmeladia (Saarioinen)
3 rkl Galliano likööriä
3 rkl sokeria
persikkaa
mansikkaa

*Valmista pohjataikina. Sekoita keskenään nopeasti murumaiseksi jauhot ja rasva. Lisää pikaisesti joukkoon kaikki loput aineet. Sekoita, mutta älä vaivaa taikinaa. Kaada jauhotetulle alustalle ja painele tuorekelmun päälle ohueksi levyksi. Laita levy jääkaappiin puoleksi tunniksi.

*Valmista juustokakkutäyte. Vaahdota kuohkeaksi tuorejuusto. Lisää kaikki loput aineet ja vatkaa tasaiseksi.

*Ota kylmä taikina jääkaapista ja leikkaa voideltuihin leivosvuokiin sopivat pyöreät taikinapalat. Laita jokaiseen vuokaan juustokakkutäytettä, mutta varo, ettet täytä aivan ylös asti. Täyte kohoaa palloksi paiston aikana, mutta laskeutuu kyllä uunista pois ottamisen jälkeen takaisin. Paista 175 asteessa kauniin väriseksi ja kypsäksi noin 15-20 minuuttia. Jätä leivokset jäähtymään ritilälle

Glaseeraus

Keitä kattilassa hetki liemen aineksia – aprikoosihillo, sokeri ja Galliano Vanilja. Alkoholi haihtuu pois keittämisen aikana. Penslaa jäähtyneiden leivosten pinnat lämpimällä seoksella ja laita päälle valitsemiasi hedelmiä – persikoita, mansikoita, kiiwiä tai mustikoita. Sivele seosta vielä hiukan hedelmien ja marjojen päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...