maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kolmen suklaan kakku


 
 
Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja selkeydessään meidän perheen suosikki juhlapöydässä. Juhlittiin viikonloppuna perhepiirissä esikoisen synttäreitä ja toive häneltä oli kakuksi tämä triplasuklaa, riittoisuus tällä määrällä 25-30 hengelle.
 
 Pohja
100g keksiä
n 75g sulaa margariinia.

Kussakin täytekerrksessa
4 dl kermaa
300g sulatettua suklaata (tumma, maitosuklaa ja valkosuklaa)
2 liivatelehteä.


Valmista ensin pohja: murskaa keksit ja sekoita joukkoon sula rasva. Painele reunavuokaan keskelle. Jos haluat, voit tehdä tämän suoraan tarjoilulautaselle. Reunavuoka kannattaa kelmuttaa tai käyttää apuna reunakalvoa .

Laita kaikki 6 liivatelehteä kylmään veteen.

Vaahdota ensimmäinen 4 dl kermaa piimän paksuiseksi valuvaksi vaahdoksi. Sulata tumma suklaa mikrossa (n 30 sek kerrallaan, sekoita välillä). Lisää suklaa kerman joukkoon. Kuumenna tilkka vahvaa kahvia, liuota siihen 2 liivakkoa ja kaada ohuena nauhana suklaakerman joukkoon. Kaada vaahto keksiopohjan päälle ja levitä.

Valmista samalla tavalla maito- ja valkosuklaakerrokset. Kahvin tilalla voit käyttää esim Baileysiä tms tai ihan vettä.

Anna kakun jähmettyä kylmässä mielellään yön yli.
 
 


2 kommenttia:

  1. Herranjumala tuota kerman ja suklaan määrää! :O Koko kakussa siis 12 dl kermaa ja 900 g suklaata?!

    VastaaPoista
  2. Mimmu, jep. Tämä on kaikkea muuta, kuin kevyt moussekakku. Kakun riittoisuus on 25-30 hengelle.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...