perjantai 19. kesäkuuta 2015

Mantelinen frangipane-raparperitorttu

Muutama päivä sitten "selailin päivälehteä kahvitauolla" eli uppouduin hetkeksi Pinterestin maailmaan ja näin siellä raparperipiirakan, jonka kansi oli punottu raparperisuikaleista. Raparperit olivat kuin kuulas, kaunis hohtava kori piiraan päällä.  Leivonnainenoli niin kaunis, että se piirtyi mielen sopukoihin niin, että sellaista pintaa oli pakko kokeilla. Luethan ensin ohjeen kokonaan.

 

 

 
Pohja
 
6 dl vehnäjauhoja
4 dl tomusokeria
225g leivontamargariinia
2 keltuaista
2 rkl kermaa
 
Laita kulhoon vehnäjauhot ja tomusokeri. Kuutioi joukkoon huoneenlämpöinen rasva ja nypi käsin taikina muruksi. Lisää keltuaiset ja kerma ja hiero taikina tasaiseksi. Kääri jauhotettuun tuorekelmuun ja laita viileään ainakin puoleksi tunniksi.
 
Creme patissiere
 
6 keltuaista
5 rkl sokeria
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 rkl Maizena
2 dl kermaa
1 dl maitoa
vaniljaa myllystä
 
Vispilöi kulhossa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi. Lisää joukkoon vehnäjauho ja Maizena. Kiehauta kattilassa maito ja vanilja, ota pois liedeltä. Lisää kuumaa maitoa kauhallinen munavaahtoon ja vispilöi samalla sileäksi. Kaada nyt munavaahto kattilaan ja kuumenna hetki koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli saostuu. Poista liedeltä, ettei kiisseli muutu munakokkeliksi.
Kaada kiisseli kulhoon ja peitä kelmulla. Paina kelmu kiinni kiisselin pintaan, että päälle ei pääse muodostumaan kalvoa. Anna creme patissierin jäähtyä.
 
 

Vihreä frangipane
 
250 g Sallisen vihreää marsipaania
1 rkl sokeria
3 tl vehnäjauhoja
pari tippaa manteliaromia
180g pehmeää voita
2 kananmunaa
 
Murusta marsipaani terälliseen mixeriin ja lisää joukkoon sokeri ja jauhot. Pyöräytä koneella, kunnes seos on pientä raetta. Lisää paloiteltu voi, sekoita taas tasaiseksi. Lisää munat ja sekoita vielä.
 
***
 
Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.
Painele taikina suureen piirasvuokaan. (jos teet tavalliseen matalareunaiseen, 2/3 taikinaa riittää)
Laita esipaiston ajaksi foliosuikaleista tehdyt rullat kannattelemaan reunoja, jotta ne eivät valu alas esipaiston aikana.  Esipaista pohjaa 15 minuuttia.
 
Poista foliot ja kaada esipaistetun pohjan päälle frangipane. Paista 25-30 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä kokonaan.
 
***
 
 
Raparperipunos
 
noin 10 raparperinvartta, koosta riippuen.
3 dl vettä
1,75 dl sokeria
 
Leikkaa raparperi veitsellä ohuiksi, noin 2 mm suikaleiksi. Helpointa leikkaaminen on juuresveitsen kaltaisella terävällä pikkuveitsellä samoin, kuin vuolisi puusta lastuja.
 
Kuumenna vesi niin, että sokeri liukenee. Laita kattilaan vain muutama raparperisuikale kerrallaan ja anna pehmentyä. Ole tarkkana, minuuttikin voi olla liian pitkä aika. Jos suikaleet pehmentyvät liian kauan, ne menettävät muotonsa. Nosta suikaleet kuivumaan talouspaperin päälle. Ota ryöppäysliemi talteen.
 
Levitä pöydälle leivinpaperi ja puno korikuvio siihen. Reunat huolitellaan vasta myöhemmin, joten muodon kanssa ei tarvitse olla kovin tarkka. Kunhan punos on kooltaan sellainen, että se riittää piirakan kanneksi.
 
***
 
Kun piiras on kokonaan jäähtynyt, ota jäähtynyt creme patissiere ja vatkaa se sileäksi ja kiiltäväksi. Laita koko annos tortun päälle.
Kumoa creme patissierin päälle raparperipunos ja leikkaa keittiösaksilla reunat tasaisiksi. Sivele pinnalle kiilto raparperien keitinliemestä.
 
Makuraati tuumasi, että torttu oli jotakin aivan muuta, kuin mitä raparperitortulta olisi odottanut. Piiras oli lempeä ja makealle mantelitäytteelle toi vastakohtaisuutta raparperi, jossa oli vielä purutuntumaa.
Vaikka tuo koripunottu kansi on kaunis, oli torttu mielestäni hiukan liian hankalasti leikkaantuva kahvipöytään. Jos kuitenkin haluat ihastuttaa vieraita tällä piiraalla, suosittelen, että leikkaat itse terävällä veitsellä palat kauniiksi lohkoiksi ennen vieraiden saapumista :)
 
 
 
 

1 kommentti:

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...