Tällä kerralla keittiön hedelmäkorissa oli vain punaisia jouluomenoita, joten niitä päätyi nyt sillin joukkoon. Vihreät omenat tuovat ilmeeseen ryhtiä, mutta ihan yhtä hyvin omenan sijaan sillikulhoon voi viipaloida kauniita kuoritusta appelsiinista leikattuja viipaleita.
2 kevytsuolattua matjessillifilettä
1.5 dl vettä
1 dl sokeria
1 tähtianis
1 tl rosepippuria
5 neilikkaa
1 kanelitanko
1 laakerinlehti
0,5 dl etikkaa
Pala omenaa
Pala punasipulia
Kiehauta etikkaa, sipulia ja omenaa lukuunottamatta muut aineet ja jätä kattilaan jäähtymään. Lisää mukaan myös etikka.
Pilko omenaa ja viipaloi punasipulia maun mukaan. Leikkaa sillifileet saksilla sopiviksi paloiksi ja laita tiiviiseen lasipurkkiin kerroksittain omenan ja sipulin kanssa. Kaada päälle jäähtynyt etikkaliemi.
Anna maustua pari vuorokautta ennen herkuttelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...