tiistai 16. helmikuuta 2016

Kaupunkikohteena Dubai

Maailma on entistä pienempi, matkailu on tehty helpoksi. Me 4-kymppiset (ja vähän päälle) olemme monet kasvaneet niin, että matkustus on tavallinen tapa tehdä selkeä katko arjen ja loman välille.
 
 
 

Me kävimme tällä kertaa miehen kanssa kaksin kaupunkilomalla Dubaissa. Suora lento sinne kestää Helsingistä alle seitsemän tuntia ja talvellakin aurinko on jopa enemmän taattu, kuin monien suomalaisten kestosuosikkikohteessa Kanarian saarilla.

 
Dubai on siis yksi Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien seitsemästä emiraatista. Dubai on reilulla 2 miljoonalla asukkaallaan myös suurin kaupunki. Erikoista on, että alle 20% väestöstä on syntyperäistä väestöä, loput 80% ovat maahanmuuttajia ja ulkomaista siirtotyöläisvoimaa. Kieltämättä moni kaupungin lukuisista työmaista muistutti kovasti Jali ja suklaatehtaan UmppaLumppia yhtenäisissä työasuissaan. Voin vain kuvitella, millaiset olot työmailla vallitsevat, kun lämpötila kohoaa heinä-elokuussa liki 50 asteeseen. Ei ole ihme, että työläisten olot ovat aina ajoittain suurena puheenaiheena.

Lentomme oli Norwegianin iltalento, Dubaihin saavuimme noin kahdelta yöllä. Ensimmäiseksi hotelliksi valikoitui SOMEWHERE -hotelli, josta saimme käyttöömme yhden makuuhuoneen sviitin. Olohuone-keittiö oli reilun kokoinen ja sohvaryhmä mukavan suuri.

Makuuhuoneessa oli sänky, jollainen on jokaisen loman tarpeessa olevan mieleen. Sopiva patja ja neljä muhkeaa tyynyä. Perhepäivähoitajan uniunelma.
Loman kunniaksi olimme maahan tullessamme ostaneet Dubain TaxFree -myymälästä pullon kuplivaa ja kyllä se kelpasi poksauttaa auki. Dubaissahan ei alkoholia ole kaupan joitakin hotelleja lukuun ottamatta, mutta alkoholittomia ihania juomia löytyy sitäkin enemmän.
Ennen auringonnousua heräsimme viereisestä moskeijasta kantautuvaan rukouskutsuun, joka alkuhämmennyksen jälkeen oli kaunista kuunneltavaa.
Aamupala Somewhere-hotellissa oli ruhtinaallinen: todella laadukas kattaus kevyttä aamupalaa ja tuhtia lounasta. Sillä määrällä maukasta ruokaa jaksoi pitkälle.

Meillä oli aikaa pyörähtää hotellin vieressä sijaitsevassa Deira City Mallissa, joka hämmästytti koollaan, vaikkei suurin kauppakeskuksista olekaan.
Metrolla siirryimme Tecomin kaupunginosaan Internet Cityn pysäkin tuntumaan. ATANA-hotellin majoitus ei kyllä ainakaan hävinnyt kyllä Somewhere-hotellille. Aivan upea aula flyygeleineen ja upeine lasikoristeineen toivotti tervetulleeksi. 





Huone oli siisti ja kaunis, hotellin kyllä tunnisti uudeksi rakennukseksi. Henkilökunta hymyilevää ja ystävällistä, kaikki sujuvaa.
Tässäkin hotellissa oli mieletön aamiainen: kokki valmisti paistettuja munia toiveen mukaan, noutopöydistä löytyi vihreästä salaatista lebneh-palloihin, naudanlihapekonista kanakotletteihin, tuoreista hedelmistä kaurapuuroon. Paljon, mistä valita.
Hotellin ravintolaa kokeilimme kahteen otteeseen: kummallakin kerralla olimme uupuneita päivän kävelyistä ja huonepalvelu toimitti ruuat kärryillä huoneeseen. Taivaallista currya, herkullista linssikeittoa, erilaisia leipiä koritolkulla, maukkaita levitteitä ja salaatteja. Keittiö oli sekoitus itäisen Välimeren keittiötä ja intialaista, pakistanilaista ja libanonilaista ruokakulttuuria. Maukasta. Ja kun kameleiden maassa ollaan, täytyyhän kamelin maitoakin maistaa!



Dubai tuli pintapuolisesti nähdyksi neljän päivän aikana. Valitsimme jo ennalta muutaman paikan, jotka halusimme nähdä: Burj Kalifa, uimaranta ja Burj al Arab-hotelli, Palmusaari ja sen Atlantis-hotelli, Dubai Mall & akvaario, kulta-souq, tanssivat suihkulähteet, Mall of Emirates sekä JBR ranta kameleineen. Kaikki ne näimme. Joka päivä kävelimme noin 15-20 kilometriä, joten metro, taksi tai bussi eivät ole ainoat mahdolliset liikkumavälineet, vaikka niin usein sanotaan.















 
 
Ihmiset olivat hymyileviä ja perheet liikkuivat paljon yhdessä. Isät työntelivät rattaita ja kantoivat vauvoja rintarepuissa siinä missä äiditkin.

Herkkutärppeinä pari hyvää kahvilaa, joissa valinnanvaikeus on taattu. Ja herkkuähky!

* HUMMINGBIRD BAKERY
* CHEESECAKE FACTORY (Herkkuruokaa myös, tietenkin!)






Mukava kokemus oli Dubai ja mikä parasta, sieltä löytyy melkoisen takuuvarma aurinko myös lyhyelle kaupunkilomalle talviaikana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...