sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Mozzarella-hampurilaiset




 








SÄMPYLÄT (15-18 KPL)

5 dl lämmintä vettä
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl suolaa
1 kananmuna
1 pss kuivahiivaa
2 dl Myllyn Paras graham täysjyvävehnäjauho
2 dl Ruisjauho
7-8 dl vehnäjauhoja
100g pehmeää Valio voita


 


Laita yleiskoneeseen taikinakoukku ja laita kulhoon vesi, hunaja, suola ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Käynnistä kone. Lisää kananmuna ja jauhoja hiukan kerrallaan. Kone saa käydä aluksi isoilla kierroksilla. Kun taikina alkaa paksuuntumaan, alenna kierroksia ja annan taikinan vaivautua 8 minuuttia. Lisää jauhoja ja lopuksi pehmeä voi. Vaivaa taikina uudelleen tasaiseksi. Kokeile välillä käsillä, onko jauhomäärä sopiva. Sopiva taikina on pehmeää ja joustavaa sekä tasaista. Laita kulhon päälle kelmu ja laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan rauhassa. Voit toki vaivata sämpylän myös käsin. Vaivaa taikina silloin rauhassa ja kiireettä, muista riivata kunnolla, jotta taikinaan syntyy kunnollinen sitko.
Jaa kohotettu taikina puoliksi ja siitä edelleen sämpylöiksi. Pyöritä pyöreitä palloja ja laita pellille. Sämpylät saavat kohota vielä hetken pellillä. Kuumenna uuni 220 asteeseen.
Kun sämpylät ovat kohonneet, litistä jokainen kevyesti kämmenelläsi litteäksi. Voitele vedellä ja ripottele päälle pellavansiemeniä. Paista kypsiksi. Sämpylä on sisältä kypsä, kun se pohjaan napauttaessa "kumahtaa ontosti".

Valmista jauhelihapihvit (15 kpl)
800g naudan jauhelihaa
1 iso keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1,5 tl suolaa
3 tl paprikajauhetta
reilusti ja reilusti vastarouhittua mustapippuria
2 kananmunaa
½ dl korppujauhoja

Silppua sipulit ja sekoita käsin kaikki aineet tasaiseksi murekemassaksi. Jaa noin 15 pihviin ja painele ne pyöreiksi pihveiksi leivinpaperille. Muista, että pihvit hiukan tutistuvat paistettaessa. Paista pihvit uunissa 200 asteessa kauniin rapeapintaiseksi ja kypsiksi noin 15 minuuttia.

Kastike
2 dl maustamatonta tuorejuusto
1,5 tl Dijon sinappia
3 cm pätkä Felix piparjuuritahnaa
kermaa ohennukseen noin ½ dl tai maun mukaan, kunnes koostumus on omaan makuun sopiva

 


Mozzarellapihvi
Leikkaa Mozzarella noin 1cm paksuiksi viipaleiksi.
Dippaa juustopihvit kananmunaan ja liimaa munan pintaan oreganon lehtiä ja pyöräytä jauho-korppujauhoseoksessa. Kastele juustopihvi uudelleen kananmunaan ja kieräytä vielä jauho-korppujauhoissa. Paista reilussa öljyssä pinta kauniin kullanruskeaksi, niin juusto sisällä pehmenee, mutta ei sula.
 
 



Kasaa burgeri

Halkaise sämpylä ja levitä piparjuurkastiketta pohjalle. Laita päälle jauhelihapihvi, friseesalaattia tomaattia, juustopihvi, tomaattia, piparjuurikastiketta ja päälle sämpylän hattu.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...