sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kääretortun kuviointi

 
 
 
Kääretorttuun voi tehdä vaikka millaisia kuvioita. Aluksi ajattelin kokeilla pilkullista, mutta yritinkin sydämiä. Muodot levisivät kuitenkin hiukan liikaa, joskin ihan muotovalioitakin joukossa kyllä on.

Kuvioita varten värjäsin pienen määrän taikinaa elintarvikeväreillä punaiseksi ja lilaksi. Valitut muodot kannattaa pursottaa pellille ja paistaa yksinään uunissa minuutin verran, juuri ennen kuin uuni on kuumentunut 225 asteeseen. Sen jälkeen taikina kumotaan kuvioiden päälle ja paistetaan vielä kypsäksi noin 6 minuuttia.
 
 


3 kommenttia:

  1. Iloisen näköinen kääretorttu :) Pinterestissä olen nähnyt kirahvi-, seepra- ja polka dot-versioita samalla tekniikalla. Täytyy varmaan itsekin kokeilla joskus.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...