tiistai 12. joulukuuta 2017

Hedelmäcookiet



25-30 kpl

200g kuivattuja sekahedelmiä
1 sitruunan mehu
(1 tl rommi)
230g kylmää voita
3 dl sokeria
2 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


Pilko sekahedelmät pieniksi paloiksi, sakset sopivat puuhaan hyvin. Purista sitruunanmehu hedelmien päälle, lisää myös loraus rommia, jos haluat. Saavat maustua noin 15 minuuttia.

Kuumenna uuni 175 asteeseen.



Raasta voi isoreikäisellä raastimella ja vaahdota voi sokerin kanssa vaaleaksi. Lisää kananmunat huolellisesti vaahdottaen yksi kerrallaan.

Yhdistä jauhot ja leivinjauhe, kaada ne hitaasti sekoitellen voivaahtoon. Pysäytä kone ja kääntele hiukan pehmenneet hedelmät sekä niiden liemi taikinaan. Painele taikina kiinteäksi käsin.

Ota jauhoitetulla kädellä noin 25 g grammainen nokare, noin pingispallon kokoinen. Pyöritä palloksi ja litistä sitä hieman uunipellillä.


Paista uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Pohja on silloin saanut hiukan väriä. Jäähdytä ritilällä, jolloin keksit kiinteytyvät ja sitkistyvät sopiviksi.





maanantai 11. joulukuuta 2017

Englantilainen hedelmäkakku


" Ai, sä ostit noita roskia!" totesi mies, kun nostelin värikkäitä hedelmäpaloja ja appelsiininpaloja pois kauppakassista.

Pulla-Akan hedelmäkakku

200g voita
1,75 dl sokeria
3 L-kokoista munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhe
1 tl Vanillapaste / 2 tl vaniljasokeri

1 rasia värikkäitä hedelmäpaloja (dr.Oetker)
1 rasia appelsiininkuoripaloja (dr.Oetker)
1 dl pilkottua taatelia
0,75 dl Negrita rommia

Aloita kiehauttamalla hedelmäpalat rommin kanssa kattilassa ja jätä jäähtymään. Alkoholi poistuu liemestä keitettäessä.

Vaahdota huoneenlämpöinen sokeri yhdessä sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, vaahdota kukin muna huolellisesti joukkoon.
Lisää siivilöidyt kuivat aineet ja kääntele  lopuksi joukkoon hiukan marinoituneet hedelmäpalat ja rommiliemi. 

Voitele ja korppujauhoita erittäin huolellisesti torvivuoka. Paista kakkua 175 asteessa noin 45-60 minuuttia alatasolla, kokeile kypsyyttä tikulla.

Kakun paistuessa valmista kostukeliemi:

0,75 dl Negrita rommi
(Osan voi korvata appelsiinimehulla)
1,5 dl sokeria (tai maun mukaan)

Kiehauta rommi ja sokeri, kunnes alkoholi on haihtunut ja sokeri liuennut.

Kun kakku on kypsä, älä kumoa sitä vielä. Pistele kakkuun reikiä vaikka grillitikulla ja lusikoi kostuke kaikkialle kakun päälle. Jätä kakku jäähtymään vuokaan.

Kun kakku on jäähtynyt, saat sen irti vuokasta kastamalla vuoan lämpimään veteen. 
Kääri tiukasti folioon ja anna maistua muutama päivä ennen herkuttelua.  Säilytä kakku jääkaapissa. Säilyvyys on muutaman viikon.



lauantai 9. joulukuuta 2017

Ristiäiskakku & voileipäkakku





Voikkarikakku on maultaan kinkku ja täytekakun sisällä on vaniljakermaa, omenasoseesta tehty omenamousse sekä omenaraastetta. Pinnalla kermaa, kukkapursotukset tehty pitkästä aikaa voikreemistä. 



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Ristiäiskakut



Näissä turkoosi-valkoisissa ristiäiskakuissa on täytteenä puolukka-valkosuklaamousse ja paahtokinuskia. Pinnalla kermaa, paahdettua valkosuklaata, marenkeja, macaronseja mustikka-valkosuklaa -täytteellä, valkosuklaalastuja ja pursotettuja kukkia. 

Ihanaa ristiäispäivää!

Paahdettu valkosuklaa 
Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Pilko valkosuklaata leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda uunissa noin 5 minuuttia, kunnes suklaa saa kauniin vaaleanruskean sävyn. 

PAAHTOKINUSKI
1 dl sokeria
1 dl kermaa

Sulata sokeri paksulla kuivalla pannulla, kunnes se on kauniin ruskeaa. Varo polttamasta liikaa, se saa pashtokinuskin maistumaan liian kitkerältä. Lämmitä kerma kuumaksi, älä kuitenkaan keitä.
Kun sokeri on sulanut sopivasti, kaada joukkoon kerma koko ajan sekoittaen. Hämmentele hiljaisella lämmöllä, kunnes kastike sakenee sopivaksi. 
Voit maustaa valmiin kinuskin vaikka vaniljasokerilla ja lisätä halutessasi pienen nokareen voita tuomaan kiiltoa. 




perjantai 1. joulukuuta 2017

Pikkujouluihin kakkuja, Suomi-teema


Ensimmäisten pikkujoulujen kakkuun toivottiin erityisesti valkosuklaata. Sitä löytyy nyt niin puolukasta ja mustikasta tehdystä täytteestä, kuin pinnan kiillekuorrutteestakin. Pohjataikinassa maistuu kevyesti kardemumma. 
Mirror glaze -pinnan alla on marenkivoikreemi.


Toisiin pikkujouluihin kakun toivottiin olevan laktoositon ja teemaksi haluttiin tähänkin Suomi.

Pohja maustui raastetulla sitruunankuorella, täytteenä on vaniljakreemiä, mustikkahyytelöä, vaniljakermaa sekä pensasmustikoita. Pinnalla pehmeä marenkikuorrutus sekä kakkupitsiviuhkoja.