sunnuntai 24. elokuuta 2014

Muumi & Lego - kakku


Muumi ja Legot yhdistettiin samaan kakkuun tällä tavalla, vaikka aiheet ovatkin kaukana toisistaan :) 

Onnea päivänsankarille! 

lauantai 23. elokuuta 2014

Turtles-kakku





Leonardo on Eeliksen suosikkihahmo ja siksi se on pääosassa tässä sitruunaisessa juhlakakussa. Täytteessä maistuvat sitruuna, valkosuklaa ja hiukan vadelmakin. 


torstai 14. elokuuta 2014

Pullapäivä



Kaapissa on pyörinyt tummaa suklaata ja tänään kokeilin, miten se sopii pullataikinaan. 

Tein ihan tavallisen pullataikinan yleiskoneella. Kohottamiseen jälkeen kaulin taikinan levyksi ja ripottelin päälle rouhittua tummaa suklaata. Sen jälkeen rullasin ja paloittelun pulliksi. 

Kivaa vaihtelua tämäkin :) 

maanantai 11. elokuuta 2014

Punaherukka-marenkitorttu

 
Löysin herkulliselta vaikuttavan ohjeen internetin laajasta maailmasta ja päätin ottaa ohjeen kokeiluun. Alkuperäinen ohje löytyi muistaakseni tsekkiläisen bloggaajan sivulta. Olen muokannut ohjetta minulle sopivammaksi olen oikein tyytyväinen. Mielelläni kokeilisin uudelleen vaihtamalla marjat vielä mustikoiksi.
 
Tortussa on kolme osaa - pohja, täyte ja marjamarenki. Aloita leivonta pohjan valmistuksella.
 
Pohja:
 
2,25 dl sokeria
4,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 keltuaista
100 g voita
1 dl maitoa
 
Sekoita keskenään jauhot, sokeri ja leivinjauhe. Lisää joukkoon keltuaiset ja pehmeä voi palasina. Lisää myös maito ja painele ainekset käsin kiinteäksi taikinapalloksi. Jos taikina vaikuttaa kovin löysältä, painele leivinpaperoidulle pellille tai uunivuokaan reilusti jauhoitetuin sormin. Uuniastian koko saa olla noin 30 x 40 cm. Taikinaa ei tarvitse nostaa astian reunoille asti.
 
Täyte:
 
1 dl sokeria
250 g maitorahkaa
250 g turkkilaista jugurttia
2 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
 
Sekoita ainekset tasaiseksi ja kaaha pohjataikinan päälle.
 
Marjamarenki:
 
4 valkuaista
2 dl sokeria
500 g punaherukoita
 
 
Vaahdota valkuaisia vaahdoksi ja kaada joukkoon sokeri hiljalleen valutellen, voimakkaasti vatkaten. Vatkaa marenki kauniiksi vaahdoksi, joka muodostaa huippuja lusikoitaessa.
Kääntele marengin joukkoon herukat. Levitä marjamarenki päällimmäiseksi kerrokseksi.
 
Paista aluksi uunin alatasolla 170 asteessa 15 minuuttia ja laske sitten uunin lämpötila 150 asteeseen. Paista vielä reilu 45 minuuttia, tai kunnes pintamarenki on saanut kauniin värin ja koostumuksen.

Torttu oli hyvää jo valmistuspäivänä, suorastaan herkullista yhden päivän kylmässä vetäydyttyään.