Rapeapintaiset tuulihatut sopivat kesän juhliin. Näihin käytin täytteen mauksi pakastemansikoita sekä Kuningatar-rahkaa, lisäksi myös Mango-tuorejuustoa. Täytteen punainen väri esiintyy jo pinnalle paistetussa murotaikinassa.
Murotaikina
60g pehmeää voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
Punaista elintarvikeväriä (tässä Wilton Rose)
Nypi kaikki ainekset sekaisin ja lisää elintarvikeväri. Laita taikina kelmun sisälle jääkaappiin odottamaan käyttöä.
Tuulihattutaikina
50g voita tai margariinia
185ml vettä
120g vehnäjauhoja
3 isoa kananmunaa
Pilko kattilaan rasva ja lisää joukkoon vesi. Kuumenna, kunnes rasva on sulanut. Hulauta joukkoon koko jauhomäärä kerralla ja sekoita nopeasti vatkaten puuhaarukalla koko ajan kattilaa vielä lämmöllä pitäen, kunnes taikina vetäytyy kiinteäksi ja irtoaa kattilan seinämistä sujuvasti.
Siirrä massa vatkainkulhoon ja lisää voimakkaasti sekoittaen kananmunat yksi kerrallaan, kunnes taikinasta tulee vaaleaa ja kuohkean tahmeaa.
Kuumenna uuni kiertoilmalla 175 asteeseen (normaali 220). Laita taikina pursotinpussiin, jossa on suuriaukkoinen tasainen tylla. Pursota leivinpaperin päälle hiukan pingispalloa pienempiä kekoja.
Kauli alustan päällä murotaikina ohueksi levyksi ja ota taikinasta muotilla renkaita. Laita jokaisen tuulihatun päälle taikinakiekko ja paista kypsiksi noin 25 minuutin ajan.
Marjatäyte
200g Valion Kuningatar-rahkaa
150 g Viola Mango tuorejuustoa
sokeria
300g jäisiä mansikoita (punnittu jäisinä, noin 2,5-3 dl)
6 liivatelehteä
vesi-/mehutilkka liivatteiden liotukseen
Laita liivatteet likoamaan. Sulata mansikat mikrossa ja survo sauvasekoittimella sileäksi. Lisää joukkoon rahka ja tuorejuusto sekä sokeria tarvittaessa.
Liota pehmenneet liivatteet nesteeseen ja kaada massan joukkoon. Laita massa hetkeksi jääkaappiin odottamaan tuulihattujen täyttämistä.
Täyttö
Tee jäähtyneen tuulihatun pohjaan reikä esimerkiksi pursotustyllan kärjellä. Pursota täytettä jokaisen tuulihatun sisälle ja anna massan asettua tuulihattujen sisällä ylösalaisin kylmässä, ettei vielä hyytymätön täyte valu ulos. Kun täyte on hyytynyt, voit asetella herkut tarjolle.
Nämäkin tuulihatut voi toki täyttää perinteisemminkin. Kannen leikkaamiseen tarvitset sahalaitaisen veitsen, niin leikkuujälki on siisti. Herkullinen täyte syntyy myös vaniljarahkasta, Viola sitruuna-tuorejuustosta ja tuoreista mansikoista.
Leivontafoorumilla on käynnissä leivontahaaste, jossa käytetään kesäisissä leivonnaisissa Valion maustettuja rahkoja. Nämä tuulihatut ovat vastaukseni haasteeseen.