keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Moussaka


Monen Välimeren länsialueella matkanneen herkkuruokaa on munakoisovuoka, josta on olemassa erilaisia versioita. Pääasiassa kaikissa käytetään kuitenkin munakoisoja, lampaan jauhelihaa, sipulia ja tomaattia ja kaiken kruunaa pääle kaadettava valkokastike, johon on lisätty kananmunaa., jolloin se paistuu kuohkeaksi, päältä rapeaksi kanneksi herkulliselle ruualle. Toisinaan munakoisovuokaan on lisäätty munakoison lisäksi myös peruna- tai kesäkurpitsaviipaleita.

Minä valmistin mousakan tällä kerralla karitsan jauhelihasta ja käytin myös purkkitomaattia, vaikkakin siitä edelleen ei aivan yhtä tiivistä tule. Purkitettu tomaatti kannattaa ainakin valuttaa ennen ruokaan lisäämistä tai vaihtoehtoisesti hiukan lisätä korppujauhon määrää, jottei nesteen osuus jää liian suureksi.

Lempiohjeeni:
 
800g munakoisoja, iketykseen suolaa
2.5 dl oliiviöljyä
200g sipulia
600g tomaatteja (jos käytät purkkitomaattia, valuta niistä neste pois)
600g lampaan tai naudan jauhelihaa
2.5dl kuivaa valkoviiniä (tai vettä)
1/4 tl sokeria
½-1 tl kanelijauhetta
mustapippuria
1 oksa tuoretta oreganoa
1 nippu persiljaa
50-100g korppujauhoja
100g graviera- tai kefalotirijuustoa
40g voita
4 rkl vehnäjauhoja
7,5 dl maitoa
raastettua muskottipähkinää
2 tl sitruunamehua
3 munaa
 
 
1.  Huuhtele munakoisot ja poista kannat. Viipaloi pitkittäin noin ½ cm paksuisiksi viipaleiksi. Laita suolattuun kylmään veteen noin 20 minuutiksi. Turha munakoison kitkeryys poistuu viipaleista.
 
2. Kuumenna reilusti (n 4 rkl) oliiviöljyä pannulla ja paista pienissä erissä kuivatut ja valutetut munakoisoviipaleet kauniin ruskeiksi. Paistamisen jälkeen imeytä liika rasva talouspaperiin.
 
3. Pilko kuoritut sipulit ja paista ne pannulle jääneessä oliiviöljyssä. Kalttaa tomaatit ja pilko ne. Ruskistuneen sipulin joukkoon lisätään jauheliha, joka paistetaan "kuivaksi" eli kaikki neste pois. Lisää joukkoon tomaatit.
 
4. Lisää myös valkkari, suola, sokeri, kaneli ja pippuri ja hauduta n 5 min. Lisää huuhdellut hienonnetut yrtit. Hauduta vielä 5 min ja nosta jäähtymään.
 
5. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Sekoita jauhelihan joukkoon korppujauhoja, jolloin kastike saostuu ja paksuuntuu. Säästä korppujauhoja myös vuoan jauhoitukseen. Lisää puolet juustoraasteesta.
 
6. Valmista "valkokastike" sulattamalla voi kattlassa. Lisää jauhot ja kypsytä hetki. Lisää maito vähitellen joukkoon ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen n 5 min, mausta suolalla, pippurilla, muskotilla ja sitruunamehulla. Anna hiukan jäähtyä.
 
7. Vatkaa kahden munan rakenne rikki ja sekoita ne haalentuneeseen vaaleaan kastikkeeseen lopun juuston kanssa. Voitele uunivuoka ja korppujauhoita. Sekoita jauhelihan joukkoon 1 muna. Laita vuuan pohjalle puolet munakoisoista, päälle jauheliha, sitten loput munakoisot ja kaada päälle vaalea kastike.
 
Kypsennä n 1 tunti kauniin väriseksi.



maanantai 16. syyskuuta 2013

Omenaruusupiirakka




Sain tänään pienen sylillisen herkullisia omenoita ja kesken puistopäivän iski omppupiirashimo.
Jääkaapista löytyi yksi rasia Philadelphia-tuorejuustoa, jonka halusin mukaan tähän piirakkaan.

Pohjan valmistin samalla ohjeella, kuin omenasosepiirakassakin, käytin vain tähän koko määrän taikinaa, enkä erotellut päälle taikinamuruja.




Pohja on hyvin yksinkertainen:

240g margariinia sulatettuna
240g sokeria
2 kananmunaa
360g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Sekoita sulatettuun margariiniin sokeri ja lisää kananmunat kevyesti pallovispilällä sekoittaen. Lisää viimeiseksi vehnäjauho+leivinjauheseos ja sekoita aineet tasaisesti sekaisin.

Painele taikina piirasvuokaan jauhotetuin käsin ja nostele taikinaa myös reunoille. Tässä piiraassa käytin reunavuokaa, jonka halkaisija on 22 cm.

Täyte

1 prk Philadelphia tuorejuustoa
½ sitruunan mehu
*
omenoita siemenet poistettuna ja aivan ohuiksi viipaloituina
kanelia
sokeria
nokare voita

Sekoita lusikalla tuorejuuston rakenne ilmavaksi ja lisää joukkoon sitruunamehu. Levitä juustoseos piirakkapohjan päälle. Valion Viola -tuorejuustoista löytyy muuten valmiiksi sitruunainen tuorejuusto, sitä voi myös kokeilla.

Laita omenalohkot mikronkestävään astiaan. Lisää kanelia, sokeria ja voinokare. Kuumenna mikrossa niin, että voi sulaa omenoiden joukkoon ja ohuiden viipaleiden rakenne hiukan pehmenee. Silloin niitä on helpompi käsitellä ruusukkeiden muotoon. Muotoile ruusuja tuorejuustokerroksen päälle. Ripottele pintaan vielä hiukan kanelia ja paista piiras kypsäksi 175 asteessa noin 30-40 minuuttia. Tarkista pohjan kypsyys tikulla.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Vinksinvonksin...

No johan nyt on harmi...

Onkohan muissa blogeissa ollut ongelmaa, että kuvat ovat blogissa pompanneet ihan vinksin vonksin?

Minulla on ainakin huhtikuusta taaksepäin kaikki kuva kääntyneet väärin päin! Vaakakuvat on nyt oudosti venyneet pystysuuntaisiksi kammotuksiksi.
Onpahan hommaa, kun latailee uudestaan kuvia. Pahoittelut nyt tästä, jonkin aikaa menee, että löydän kuvat tietokoneelta uudelleenladattaviksi.

Eihän tässä muuta puhdetyötä tietenkään olisi ollutkaan... *plääh*

torstai 12. syyskuuta 2013

Viinipullo-kakku 18-vuotiaalle

 
 


Täytteenä appelsiini-valkosuklaatäyte, jossa on kermaa, Valion Viola appelsiinituorejuustoa, appelsiinin hedelmälihaa sekä puristettua mehua, aitoa vaniljaa sekö tomusokeria.



Pinnalla ruskea pursotus on suklaaganache

3 dl kermaa
300g tummaa suklaata

Kuumennettu kerma kaadetaan pilkotun suklaan päälle ja annetaan suklaan sulaa. Sekoitetaan tasaiseksi ja jäähdyttyään vatkataan ilmavaksi ja kuohkeaksi.

Paljon onnea, Roosa!

Leivontafoorumin haastepalkinto

Elokuussa leivottiin leivontafoorumin haasteessa leivoksia suomalaisista marjoista. Minä käytin leivoksissani kotipihan karviaisia ja leivoin karviaismarjaleivoksia. Ohje on lisätty myös Valion mainioon reseptipankkiin.


 
Palkinto haastevoitosta saapui tällä kerralla Valiolta. Paketissa olli kaunis Lapuan kankureiden pyyheliina sekä odotettu Olga Temosen kirja Emäntänä Olga. Kiitos!
 
 



 

Tervetuloa kotiin - kakku


 
"Täällä me ollaan ja odotellaan"
 
Täytteenä kermaa, jossa hiukan sulatettua valkosuklaata, pilkottua persikkaa sekä rouhittua tummaa suklaata. Reunat kermaa, päällinen kaulintamassaa.
 
 

lauantai 7. syyskuuta 2013

Läksiäiskakku

Brushed embroidery



Tässä kauniissa Kaijan kakussa on makuna mansikkaa, vaniljaa ja valkosuklaata. Pinta on sokeri- ja kaulintamassan sekoitusta, jonka värjäsin vaalean maitokahvin väriseksi. Pinnan brushed embroidery -koristelu on pursotettu suoraan kakun päälle värjätyllä voikreemillä.


Ristiäisiin kakkuja



Tein veljenpojan ristiäisiin tarjottavia 50 hengelle. Ihana nuorin suvun tulokas sai kasteen yhteydessä nimen Eino. Komea nimi komealle pojalle.

Onnea Eino!

Ssisällä vadelmaa ja sitruuna-vaniljaa. Käytin erilaista vanilja tutun Sallisen kreemijauheen sijaan ja koostumus ei ollut yhtä hyvä mielestäni. Palaan Sallisen jauheen käyttäjäksi.


Pitsikakku




Pitsikakku
Pitsikakussa maistuu omena, kaneli ja vanilja. Pinta on mantelinen nougat-pitsi. Päällä muutama sitruuna-basilika macaron.
30 hengen kreikkalainen voileipäkakku ja 30 hengen lohikakku.

15 hengen lohikakku

Pastitsio - kreikkalainen makaronilaatikko

Pastitsio
 
 
Pastitsio
 
 
Pastitsio 8 annosta
 
500 g putkimakaronia
 
Jauhelihakerros
1 iso sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
600g naudan jauhelihaa
700 g tomaatteja
2,5 dl kuivaa valkkaria
1,25dl vettä
kanelia maun mukaan
 
Bechamel-kastike
40g voita
4 rkl vehnäjauhoja
7,5 dl maitoa
 
3 munaa
200g (Kefalotiri-)juustoa raasteena
 
1 nippu persiljaa
1 tl sitruunamehua
suolaa, pippuria maun mukaan
 

 
 
 
Keitä makaronit lähes kypsiksi ja valuta ne.
Silppua sipuli, kuullota se ja lisää joukkoon jauheliha. Paista kuumalla lämpötilalla jauhelihasta turhat nesteet pois.
Kalttaa tomaatit: tee tomaatin pohjaan pieni ristiviilto veitsellä ja kasta kuumaan veteen. Kuori irtoaa nopeasti ja helposti. Pilko tomaatit ja lisää ne jauhelihan joukkoon. Jos käytät kuitenkin valmista tomaattimurskaa, valuta siitä ylimääräinen tomaattimehu pois. Sekoita jauhelihaan mausteet, suola, viini ja vesi ja jätä hautumaan noin 10 minuutiksi.
 
Valmista valkokastike: sulata voi kasarissa, lisää jauhot ja kypsytä hetki. Sekoita maito hitaasti joukkoon ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta suolalla, pippurilla, muskottipähkinällä ja sitruunamehulla.
Anna hiukan jäähtyä ja lisää joukkoon 2 kananmunaa.
 
Lisää hiukan jäähtyneen jauhelihakastikkeen joukkoon reipusti tuoretta persiljaa ja yksi suuri kananmuna.
 
Voitele vuoka ja levitä pohjalle puolet makaronista. Ripottele päälle noin puolet juustoraasteesta ja kaada päälle koko jauhelihakastike. Nostele päälle loput makaronit ja kaada päälle valkokastike. Loput juustoraasteet ripotellaan valkokastikkeen päälle.
 
Paista pastitsio kypsäksi 180 asteessa noin 45 minuuttia.
 
Jos haluat leikata pastitsiosta oikein särmät annospalat lautasille, anna se jäähtyä reilusti ennen leikkaamista.
Pastitsio
 

perjantai 6. syyskuuta 2013

Pie a la mode

apple pie

 
 
 Gordon Ramsay on karismaattinen persoona, jonka karussa kuoressa on jotain hyvin vetoavaa. Siksipä uusin sarja, jossa Gordon laittaa hotelleja kuntoon, löytyy tallennettuna digiboksiin ja seuraavatkin jaksot on sinne jo ajasteltu.

Katselin jaksoa, jossa Gordonilla oli tutkinnan ja uudistuksen alla Cambridge Hotel, jonka ehdoton vetonaula oli "Pie á la mode", joka on lähtöisin kyseisestä hotellista. Pie á la mode ei sanonut minulle mitään, mutta kuva kertoi, että sillä tarkoitetaan perinteistä kuoren sisälle paistettua omenapiirakkaa, joka tarjoillaan vaniljajäätelön kera. Se ihan perinteinen mummoankan Apple pie jäätelön kera.

En ole koskaan aiemmin paistanut tällaista "amerikkalaista omenapiirasta", joten toki sellaisen valmistukseen ryhdyin heti pikimmiten. Halusin valmistaa mahdollisimman vähäsokerisen taikinan ja jäätelönkin valmistin makeutusaineella ja jäätelöpohja oli todella kermainen - sellainen, jonka joku alakarppi ja melkein atkinsilainenkin voisi kelpuuttaa herkukseen. Jäätlön vanilja on jauhettua Bourbon-vaniljaa. Piiraan sisällä viipaloidut omenat saavat makeuden fariinisokerista, kanelista, voista ja vaniljasta.




Onnekseni tästä piiraasta tuli todella suussa sulavan maukas. Harmikseni minä onneton olen kadottanut sen ohjeen, jolla tämä herkku valmistui. Minulla on tapana kirjoittaa paperille ylös aineet siinä järjestyksessä, kuin ne kulhoon menevät. Niin kirjoitin nytkin, johonkin pieneen paperin kulmaan aineet tallensin. Nyt on taidettu paperi arkistoida sinne surullisenkuuluisaan mappi Ö:hön.

 
Tämän piiraan toisintoa kokeilen jossain vaiheessa ulkomuistista, sen verran herkullinen tästä tuli. Silloin laitan reseptin talteen ja lupaan jakaa sen kanssanne.

Nam.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Karviaismarja-leivokset




Elokuussa osallistuin taas leivontafoorumin kuukauden leivontahaasteeseen, jonka teemana oli kotimaiset marjat leivoksella. Karviaisia kasvaa meidän pihalla kahdessa satoisassa pensaassa, mutta ne pääasiassa syödään tuoreina tai hillotaan soseeksi. Siksi halusin kehitellä tähän leivontahaasteeseen leivoksen, jonka makuaineena tämä herkullinen karvainen karviainen on.

Pohjataikina (8-10 leivosta)
150g voita/margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl vehnäjauhoja

Vaahdota rasva ja sokeri ilmavaksi ja vatkaa joukkoon huolellisesti yksi kananmuna. Lisää viimeiseksi kuivat aineet pikaisesti sekoittaen ja taputtele taikina paakuttomaksi ja tasaiseksi käsin. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja taikina jääkaappiin kelmutettuna hetkeksi odottamaan.

Voitele kahdeksan leivosvuokaa ja tarvittaessa jauhoita ne myös. Kylmä taikina on helpompi painella jauhoitetuin sormin leivosvuokiin. Pistele leivosten pohjat haarukalla, jotta ne eivät suotta pullistele paiston aikana uunissa. Laita foliosta taitellut patukat tukemaan leivosten reunoja, niin ne pysyvät paremmin muodossaan. Paista leivospohjiin kaunis väri ja jäähdytä.




Täyte HUOM: Täytteen määrä riittää kaksinkertaiseen pohjataikinaan! Voit valmistaa vain puolikkaan määrän kreemiä, jos haluat.

2 dl sokeria
1 dl vettä
4 keltuaista
vaniljasokeria
275 g pehmeää voita
2 dl karviaisia soseutettuna
Hiukan limen mehua

Keitä vedestä ja sokerista 116-118 - asteinen sokerisiirappi ( noin "pehmeä kuula-aste"). Vatkaa neljä keltuaista ja valuta varovasti kuuma sokeriliemi keltuaisten joukkoon samalla voimakkaasti vatkaten. Muista olla varovainen, sillä sokeriliemi on todella kuumaa. Muista myös sekoittaa koko ajan, etteivät keltuaiset pääse kokkeloitumaan, vaan seos pysyy kuohkeana. Vatkaa niin kauan, että vaahto on vaaleaa ja hiukan jäähtynyt. Vatkaa joukkoon paloiteltu pehmä voi vähitellen ja vatkaa lopuksi vaahto kylmäksi ja vaaleaksi.
Lisää lopuksi soseutetut karviaiset ja tilkka limen mehua, sekoita tasaiseksi. Pursota täyte tasaisesti leivosvuokiin ja siirrä leivokset jääkaappiin, jotta maut tasaantuvat. Nämä voi huoletta valmistaa tarjoilua edeltävänä päivänä, sillä maku vain paranee ja syvenee kylmässä.

Koristele leivokset karviaisilla ja kiilteellä (½ dl vettä, 2 rkl sokeria, ½ tl vaniljasokeria, 1 liivatelehti).