perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäisleipä Tsoureki



 
 
Tein tämän leivän yleiskoneella hiukan soveltaen ja sekin onnistui. Tässä teille kuitenkin alkuperäinen ohje, jota voitte itse muokata, jos haluatte. Tällä briossi-tyylisellä ohjeella valmistuu makeahko leipä niin pääsiäiseen, kuin muihinkin juhliin. Tällainen tsoureki on varsin tyypillinen kreikkalaisessa pääsiäispöydässä.
 
6-8 kananmunaa
500g vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
100g sokeria
100g voita
½ tl suolaa
1 appelsiininkuori raastettuna
1 tl jauhettua anista
seesaminsiemeniä
 

 
 
Jauhot siivilöidään kulhoon, lisätään kuivahiiva. Laita keskelle syvennys, johon lisäät seoksen 1 tl sokeria ja 6 rkl lämmintä vettä (jos käytät tuorehiivaa, liuota se ensin nesteeseen). Kaada seos jauhosyvennykseen ja sekoita joukkoon hiukan jauhoja. Peitä kulho kohoamaan n ½ tunniksi.
 
Lisää joukkoon pehmeä, lämmin voi, samoin sokeri, 3 kananmunaa ja suola. Pese appelsiini, raasta kuori ja lisää ansiksen kanssa seokseen. Alusta taikinaksi ja anna kohota noin tunti.
 
 
 
Keitä 3-5 kananmunaa ja värjää ne elintarvikevärillä punaisiksi. Hiero pintaan hiukan öljyä, niin kananmunista tulee kiiltäviä.
 
Vaivaa taikina uudelleen kokoon ja ota 2/3, josta muotoilet n 30 cm pitkän leivän. Jaa loppu neljään palaan ja kieputa kiemuroiksi. Painele punokset kiinni varovasti leipään.
 
 
 
Voitele leipä vesi-keltuaisseoksella ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Kohota n 15 minuuttia.
 
Tee leipään syvennykset ja painele punaiset kananmunat niihin. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla n 30-50 min.
 
Tsoureki
 
 
Ohje on Kristina Likidis-Köningsfeldin kirjasta Maailman keittiöitä: Kreikka.
 
 

1 kommentti:

  1. Tämä olikin ihana ja niin kaunis :) oikein aurinkoista pääsiäistä.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi. Se tulee näkyviin kotvasen kuluttua...